Siirry pääsisältöön

Ennen vaihtarin saapumista

Kuva Виктория Бородинова Pixabaystä


Viime postauksessa kerroin, että meille tuleva vaihtari ei tulekaan ja päädyimme tutkimaan muita vaihtoehtoja. Päädyimme siihen ns. kakkosvaihtoehtoon, jonka kanssa ollaan heinäkuu viestitelty ja hän vaikuttaa enemmän kuin sopivalta meille! Näin elokuun alussa L:n saapumiseen on enää vähän päälle viikko, sillä hän saapuu ensi viikon perjantaina. Miten olemme siis varautuneet hänen tuloonsa?

Huone
Olemme järjestäneet hänelle oman huoneen. Omat lapsemme ovat nukkuneet aiemmin omissa huoneissaan, mutta nyt olivat innoissaan siitä, että voivat nukkua samassa huoneessa. Tätä kautta tuli myös siivottua lasten tavaroita kasa pois! 

Huoneesta löytyy sänky, työpöytä, kirjahylly sekä kaapisto, johon saa vaatteita ja muuta tavaraa. Olemme ostaneet uudet lakanat ja päiväpeiton sekä uusimme samalla tyynyn ja peitonkin - aiemmat vierasvarapeitot ja tyynyt olivat jo aikaa nähneet tarpeeksi. 

Avaimet
Asia, jota ei heti olisi muistanutkaan - L:lle oma avain kotiin ja postilaatikkoon! Kävimme teetättämässä avaimet ja lapset saivat valita L:lle lahjaksi oman avaimenperän, johon laitoimme avaimet. Meillä on myös hälytysjärjestelmä, joten tähän ylimääräinen kulkulätkä tilattiin. 

Tilaa kodin toiminnoissa
Vessaan olemme ripustaneet uuden koukun käsipyyhettä varten, vessan kaappiin ostettu hammasharjateline. Lisäksi meillä on aiemmin ollut 6 hengen ruokapöydän ääressä vain neljä tuolia, ja ostoslistalla onkin ollut parin vuoden ajan kaksi tuolia lisää. Tästä saimme hyvän syyn viimein hankkia tuolit, jotta mahdumme ruokapöydän ääreen. 

Muuta
Luin muutamista englanninkielisistä hostperheblogeista, kuinka perheet ovat varustautuneet mm. kyltillä lentokentälle sekä hankkineet vaihtarille sänkyyn esimerkiksi pehmolelun. Kävimme tällaisen myös hankkimassa, lapset olivat innoissaan kun saivat oman unikaverin ja tervetuliaislahjan hankkia. Pehmolelun lisäksi ostimme Kånken-repun hänelle, sillä lapsillamme on ne koulureppuina ja se toimii tervetuloalahjana myös sekä antaa toivottavasti yhteenkuuluvuuden tunnetta. 

Olen myös selvitellyt jonkin verran niitä asioita, joita voimme tehdä vasta sitten kun L on Suomessa. Esimerkiksi EU-kansalaisen rekisteröinti Migrissä (nettisivut ainakin ovat asian suhteen täysin sekavat?!), mahdollinen SIM-kortti puhelimeen (prepaid vai kk-maksu, saako omiin nimiin laskua vai miten kannattaa hoitaa?), kirjastokortti, joukkoliikenteen matkakortti.. Yllättävän vähän näistä löytyy netistä mitään tietoa valmiiksi, miten käytännössä asiat hoidetaan. Täytyy siis koettaa muistaa kirjata itse ylös myös, miten saadaan asiat sujumaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutkia matkassa

Kuva Kirsi Kataniemi Pixabaystä Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt vähän epätietoisessa tilanteessa. Valitsimme vaihto-oppilaan itsellemme ja saimme häneltä sähköpostiakin jo. Muutaman kerran viestittelimme, sekä oppilaan, että hänen vanhempiensa kanssa. 1,5 viikkoa sitten saimme vanhemmilta viestin, että valitsemamme vaihtari ei uskallakaan lähteä vallitsevassa maailmantilassa matkaan vuodeksi. Ymmärrämme tämän ratkaisun näin koronavuotena enemmän kuin hyvin, mutta kyllä harmitus oli meillä perheenä tosi iso!  Meillä tuntui mätsäävän viesteissä hyvin vaihtarin kanssa ja lapset odottivat häntä jo kovasti - mm. huonetta sisustettu valmiiksi ja tosiaan viestejä vaihdeltu suuntaan ja toiseen. Voihan olla, että hänestä me emme vaikuttaneetkaan siltä, mitä hän odotti? Joka tapauksessa, yhdistykseen ollaan oltu yhteydessä ja puhuttu, miten tästä eteenpäin. Tarkastelemme uudelleen meidän kakkos- ja kolmosvaihtoehtoja, joista ensimmäinen on pariksi päiväksi suoraan varattuna meille. Häness...

Suunnitelmia Suomesta

Kuva ssaratuulia Pixabaystä Olemme hieman ehtineet jo miettiä, mitä asioita haluttaisiin esitellä Suomesta ja meidän kulttuurista tulevalle vaihto-oppilaalle. Mitkä ovat asioita, jotka kuuluvat meidän perhee kulttuuriin mutta myös mitä meidän mielestä kuuluu suomalaiseen kulttuuriin tai mitä olisi hieno näyttää Suomesta ulkomaiselle. Toisaalta osa on myös riippuvaisia koronasta ja kaikesta tilanteesta, mutta tässä muutamia ajatuksia.  (Huom! Suurinosa esimerkiksi matkoista on ajateltu, että me maksamme matkan + perussyömisen reissussa, jos vaihtari on halukas lähtemään tällaiselle. Kaiken extratekemisen itse kohteessa maksaa hän itse.)  Ruoat - karjanapiirakat - hernekeitto - karjalanpaisti  - lörtsyt - kalakukko  - mureke ja perunamuussi - ruisleipä - salmiakki ja lakritsi  - poronkäristys - joulutortut  Kuva Pirkko Seitsenpiste Pixabaystä Kokemukset - Lappi, revontulet, lumi, laskettelu/lautailu (meillä varattu jo valmii...