Kuva riide Pixabaystä |
Vaihtarimme L saapui eilen Suomeen. Ensimmäinen vuorokausi on ollut aikamoista opettelua molemmilla osapuolilla, niin meidän perheellä kuin hänelläkin varmasti! Vaikka sitä luuli olevansa itse valmis, on se yllättänyt ehkä kuitenkin, miten paljon tarvii ainakin näin alussa kertoa, miten asioita tehdään. Omat lapsemme, vaikka ovat ala-asteella, ovat selkeästi opetettu pienestä pitäen omatoimisimmiksi.
Mutta huippuihanalta L silti vaikuttaa! Olemme käyneet pyörähtämässä kaupoilla, merenrannalla kahvilassa syömässä jäätelöt ja nauttimassa maisemista sekä syöneet ruokaa. Tällä hetkellä hän kokeilee itsekseen saunaa, vaikka meidän omat lapset olisivat halunneet menneet kaveriksi näyttämään, miten homma toimii. Ehkä vaihtovuoden loppuessa tämäkin saattaa toteutua, yksityisyysasiat ovat kuitenkin täysin erilaiset Saksassa kuin Suomessa. Ja suomalainen sauna se vasta onkin vieras! :)
Olimme häntä lentokentällä vastassa - mukana oli lasten askartelema kyltti sekä kasa ilmapalloja, että varmasti tunnistaa meidät. Samaan aikaan saapui toinenkin tyttö samasta maasta, joka jatkoi matkaansa pidemmälle Suomeen edelleen. Haastavinta oli itselle ehkä maskitouhu kentällä, joka ohitti sen suurimman jännityksen, joka meillä oli mennessä vastaan.
Kommentit
Lähetä kommentti